Mainos

Kansanedustaja Koskela vaihtoi puoluetta

Perussuomalaisten tamperelainen kansanedustaja Laila Koskela eroaa perussuomalaisista ja siirtyy keskustan kansanedustajaksi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti. 

Koskela siirtyy tänään virallisesti keskustaan ja jatkaa puolueen kansanedustajana vaalikauden loppuun asti. Hän erosi perussuomalaisista maanantaina.  

Koskela sanoo tiedotteessaan pohtineensa ratkaisua jo pidemmän aikaa. Hän arvioi voivansa vaikuttaa vanhustenhoitoon ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen vielä nykyistä paremmin Keskustan eduskuntaryhmässä.  

– Keskusta on esittänyt esimerkiksi omaishoidon uudistamista ja oli keskeisesti vaikuttamassa siihen, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa päästiin kolmen vuoden jälkeen eteenpäin.  

Koskela ei vielä ota kantaa mahdolliseen eduskuntavaaliehdokkuuteensa uuden puolueen riveissä, vaan sanoo sen olevan keskustan asia.  

Koskela nousi julkisuuteen vuonna 2006 kanneltuaan työpaikkansa Koukkuniemen vanhainkodin hoitajamääristä lääninhallitukselle.

Koskela erotettiin jo aiemmin maaliskuussa perussuomalaisten paikallisyhdistyksestä luottamuspulan vuoksi. Potkut johtuivat Koskelan kantelusta perussuomalaisten Aamulehdessä olleesta tunneli-ilmoituksesta, joka maksettiin puolueen Tampereen-valtuustoryhmän saamista avustuksista.

Koskela pitää tuota päätöstä vääränä ja sanoo myös sen vaikuttaneen loikkauspäätökseen.

– Minut erotettiin omavaltaisesti, sääntöjenvastaisesti  ja mielivaltaisesti vailla mitään totuuspohjaa. Kyllä se vaikutti. 

Muutoksen jälkeen perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on 37 edustajaa ja keskustalla 36.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.