Mainos

AL: Sata hoitajaa Tampereen yliopistosairaalan ulosmarssissa

Noin sata Tampereen yliopistollisen sairaalan hoitajaa marssi ulos työpaikaltaan ennen aamukahdeksaa tänään, kertoo Aamulehti. Ulosmarssi kesti reilut kymmenen minuuttia.

Ulosmarssin taustalla on kiista toimialuejohtajan sijaisen nimityksestä. Sijaiseksi ei valittu lääkäriä vaan ylihoitaja, jonka jälkeen viisi syöpäyksikön lääkäriä irtisanoutui.

Ratkaisuesityksen mukaan toimialajohtajan sijaiseksi nimitettäisiin johtaja sairaanhoitopiirin yhtymähallinnosta. Lääkäriliitto pitää esitystä hyvänä, mutta Tehy vastustaa sitä.

Mielenilmaukseen osallistuneet kertoivat olevansa liikkeellä turvatakseen sairaanhoitajien urakehityksen, jotta hoitajataustaisillakin olisi mahdollisuus yletä ylihoitajaa pidemmälle.

Tehyn Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ammattiosaston puheenjohtaja totesi Aamulehdelle, ettei potilasturvallisuus vaarantunut ulosmarssin aikana. Puheenjohtaja Johanna Huhtala kertoi, että teho-osastojen ja leikkaussalien hoitajat pysyivät paikoillaan.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.