Mainos

AL: Some voi vaikeuttaa kadonneen etsintöjä – nuoret antavat tahallaan vääriä vihjeitä

Kadonneiden nuorten etsintöjä vaikeuttavat tahallaan vääriä vihjeitä antavat ystävät, kertoo kadonneiden nuorten tapauksissa tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario Aamulehdessä.

Rikoskomisario Ossi Kaario kertoo Aamulehdelle, että kaverit antavat usein vääriä vihjeitä kadonneista nuorista. Kadonneen kaverit viestittelevät toisilleen kadonneen olinpaikasta, mutta poliisille ja vanhemmille annetaan väärää tietoa.

– Minulla on sellainen tuntuma, että osa antaa väärää tietoa ihan tarkoituksella. On muka nähty kadonnut siellä ja täällä, vaikka yleensä nuori on todellisuudessa aivan muualla, Kaario toteaa Aamulehdessä.

Kaario oli tutkinnanjohtajana 16-vuotiaan akaalaisen Patrikin etsinnöissä. Patrik oli ystävien vihjeiden mukaan monessa paikassa yhtä aikaa.

– Sosiaalinen media on lisännyt hyvien vihjeiden määrää, mutta tietotulvassa on vaikeaa erottaa oikeita ja vääriä vihjeitä toisistaan, Kaario kertoo.

Patrik löytyi kaksi viikkoa etsintöjen jälkeen kunnossa ystävänsä luota Tampereelta.

Komisario muistaa kuitenkin myös tapauksen, jossa nuoren tärkeä lääkitys on katkennut, kun häntä ei ole löydetty.

– Siitä huolimatta kaverit eivät ole halunneet katkaista lojaalisuutta ja kertoa, missä kadonnut oleskelee.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.