Mainos

Älä osta mitään -päivä suitsii turhaa krääsää

Luonto-Liitto kampanjoi jälleen krääsättömän joulun puolesta. Koko joulukuun jatkuva kampanja aloitetaan tänään viettämällä Älä osta mitään -päivää.  

Luonto-Liitto tähtää kampanjalla kulutushysterian suitsimiseen. Kun aikaa ei kulu kaupoissa kiertelyyn, sitä voi käyttää esimerkiksi aineettomien joululahjojen suunnitteluun.

Liitto kehottaa miettimään, kuinka moni aikuinen edes kaipaa lahjatavaraa tai lahjojen hankkimista.   

Älä osta mitään -päivän kunniaksi Helsingin päärautatieasemalle ja Tampereen pääkirjastoon pystytetään romukuuset. Koristeena on hylättyä sähkö- ja elektroniikkaromua muistuttamassa siitä, että laitteiden käyttöikä jää usein turhan lyhyeksi.  

– Kulutuselektroniikassa on paljon huolestuttavia piirteitä, kuten luonnonvarojen kulutus, tuotannon päästöt ja vaikutukset työntekijöihin, päivän koordinaattori Suvi-Anne Kinnunen tähdentää tiedotteessa.  
  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.