Mainos

Alaikäisten Subutex-käyttö leviää

Huumausaineiden korvaushoitona käytetyn Subutexin katukauppa synnyttää Suomessa vakavia ongelmia etenkin alaikäisille.

Subu-lapsiksi kutsuttu joukko nuoria jää usein katkaisuhoidon ulkopuolelle tai heidän hoitoonsa ei löydy kunnissa riittävää asiantuntemusta. Vaasassa, kuten kaikissa suuremmissa kaupungeissa tunnetaan jo käsite Subu-lapset.

- Lähinnä he ovat alaikäisiä, jotka tavalla tai toisella ovat sekaantuneet Subutexin tai Subuxonen käyttöön, ja jotka eivät kuulu varsinaisesti korvaushoidon piiriin, kertoo aluekoordinaattori Anne Salovara-Kero Vaasan Irti huumeista ry:stä.

Laillisessa huumevieroituksessa Subutexilla on saatu hyviä tuloksia, kaduilla tilanne on toinen. Subutexin katukaupasta on tullut miljoonabisnes, jota pyörittävät ulkomaiset ammattivälittäjät suomalaisten yhteistyökumppanien kanssa. Vahvasti koukuttava lääke näkyy myös nuorten päihdeasemalla.

- Sitä ostetaan, mikä on kaupan ja Subutexia liikkuu paljon katukaupassa. Myös amfetamiinia on tullut viime aikoina paljon paikkakunnalle, kertoo nuorisotyöntekijä Raimo Kivistö Nuorisoasema Klaarasta Vaasasta.

Netissä keskustelu Subu-nuorista käy vilkkaana. Esiin nousee muun muassa se, että alaikäisille ei ole tarjolla riittävästi hoitoa.

- Meillä Vaasassa kaupungin selviämis- ja katkaisuasema ei varsinaisesti vastaanota alle 18-vuotiaita, kertoo Vaasan psykososiaalisen yksikön johtaja Marja Jokiniemi.

Myös päihdelääkäreistä on huutava pula. Vaasakin on taas ilman erikoislääkäriä, eikä edes laillista korvaushoitoa voida järjestää kaikille tarvitsijoille.

Huoli Subu-lapsista kasvaa, myös yllättävissä piireissä.

- Myös joillakin päihteiden myyjillä tuntuu olevan moraalia. Hekin ovat huolissaan tästä ilmiöstä eivätkä halua myydä alaikäisille. Aina kuitenkin löytyy niitä, jotka myyvät ja näin alaikäiset saavat pillereitä, harmittelee nuorisotyöntekijä Raimo Kivistö.

Katso Outi Airolan juttu Vaasasta

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.