Mainos

Alestalon Sonera-lausunto

Soneran entisen hallituksen jäsenen, liikenne- ja viestintäministeriön yksikön päällikön Kalevi Alestalon torstaina 16. elokuuta STT:lle toimittama Soneran UMTS-päätöksentekoa koskeva kirjallinen lausunto kokonaisuudessaan:

Lukuisten kyselyjen takia haluan todeta Soneran umts-asiasta seuraavaa: Tarkastelen asiaa kahdelta kannalta, asemastani liikenne- ja viestintäministeriön virkamiehenä sekä asemastani Sonera Oyj:n silloisena hallituksen jäsenenä.

Työskentelen LVM:n omistajaohjausyksikön päällikkönä. Tehtäviini kuuluu ministeriön hallinnoimien yhtiöiden omistaja-asioiden hoito. Sonera Oyj:n hallituksen jäsenyys vuosina 1998-2001 (maaliskuuhun 2001 asti) jääväsi minut kuitenkin siten, että Sonera-asiat eivät kuuluneet virkatoimiini. Sonera-asioita virkatehtävinään hoiti ylijohtaja Samuli Haapasalo ja muut yksikkömme virkamiehet. Virkatehtävänä minulla oli ja on hallinnonalamme muita yhtiöitä kuten Finnair Oyj, Suomen Autokatsastus Oy ja Raskone Oy. Myös liikelaitokset kuten Ilmailulaitos ja Tieliikelaitos kuuluvat virkatehtäviini.

Laki määrää minut kuten muutkin osakeyhtiön hallituksen jäsenet perustamaan päätöksensä ja toimenpiteensä ennen muuta ja vain osakeyhtiölakiin ja arvopaperimarkkinalakiin. En ole voinut ajatellakaan tekeväni niin, että lähtisin Soneran hallituksen asioita puhumaan työpaikallani tai muutoinkaan Soneran ulkopuolella tai hakemaan sieltä valtuutuksia tai määräyksiä päätöksenteolleni. Laki kerta kaikkiaan kieltää sen. Olen ollut erityisen herkässä asemassa tämän periaatteen huolellisen noudattamisen suhteen sen takia, että olen liikenne- ja viestintäministeriön virkamies. Olen siksi myös erityisen tarkka sen suhteen, että noudatan hyvää hallintotapaa, enkä milloinkaan lähde puhumaan sisäpiiriin rajattuja, hallituksen päätöksentekoasioita julkisuuteen, en edes siinä tapauksessa, että joku muu niin tekee tai vaikka siihen tulisi jonkinlainen pyyntö tai lupa. Käsitykseni on, että niistä asioista voi vain yhtiö itse tiedottaa, ja sen tulee tehdä se erityisellä pörssitiedotteella, jos tiedoilla voi olettaa olevan olennaista vaikutusta yhtiön arvoon.

Kiinnitän huomiota myös viralliseen ja Soneran hallituksen allekirjoituksillaan vahvistamaan osakkeidenmyyntiesitteeseen, joka on jätetty 24.9.1999 Yhdysvaltain Securities Exchange Commissioniin. Siinä Soneran johto kertoo yhtiön hallintotavasta seuraavaa: "Valtio ei ole perinteisesti puuttunut Soneran päivittäiseen johtamiseen. Sonera on harjoittanut ja harjoittaa edelleen liiketoimintaansa vastaavalla tavalla kuin sellaiset suomalaiset yhtiöt, joiden osakkeita valtio ei omista."(ks. suomenkielinen tarjousesite 24.9.1999, sivu 155). Korostan, että tämä on sitoumus, jonka rikkominen voi johtaa oikeudelliseen vastuuseen. Nämä ovat siis rajat. Sonera Oyj harkitkoon, mitä katsoo parhaaksi tiedottaa, se ei ole minun mielipiteestäni kiinni. Omaehtoisesti en lähde asioita julkisuudessa käsittelemään.

Julkinen keskustelu Sonerasta on saanut, ymmärrettävästi, hyvin laajat mittasuhteet. Yksittäiset lausumat ja niiden osat sekoittuvat vyyhdiksi, jossa tulee vaikeaksi pitää kiinni periaatteista ja selkeistä linjauksista. Virkamiehen on siihen kuitenkin kyettävä, ilman poliittisia tai kiihkeän ilmapiirin vaikutteita. Siksi lausun kantani näin kirjallisesti antautumatta laajempaan polemiikkiin tai väittelyyn siitä, mitä kukin muistaa milloinkin tapahtuneen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.