Mainos

Alkavasta rapukaudesta odotetaan menestyksekästä

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) odottaa torstaina puoliltapäivin alkavalta rapukaudelta hyvää satoa. RKTL:n mukaan sato voi nousta vuoden 2009 tasolle, jolloin mertoihin jäi 9,3 miljoonaa rapua.

Kalatalouden keskusliitto povaa 6-8 miljoonan ravun satoa.

RKTL:n mukaan viime kaudelta jäi vesistöihin runsaasti 8-10 senttimetrin mittaisia täplärapuja. Mahdollista on, että ravut jäävät paikoittain keskimääräistä pienemmiksi suuren rapumäärän vuoksi.

Rapurutto hävittää edelleen vuosittain kymmenkunta jokirapukantaa. Raputautien tutkimuksessa on kuitenkin tehty viime aikoina läpimurtoja. Uuden menetelmän ansiosta rapurutto on mahdollista määrittää suoraan vesinäytteestä. Toisessa tutkimuksessa kävi ilmi, että rapurutto voi ilmetä tautia kantavalla jokirapuyksilöllä myös oireettomana.

Ravustuskausi päättyy lokakuun lopussa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.