Mainos

Alkoholi kiinnostaa venäläisturisteja Suomessa

Venäläismatkailijat ostavat enenevissä määrin alkoholia Suomesta kotiin viemisiksi. Tätä tapahtuu varsinkin venäläisten suosimissa ostoskaupungeissa Imatralla ja Lappeenrannassa.

Suomalaiseen Alkoon venäläisiä houkuttelee ennen kaikkea varmistettu laatu. Viini ja konjakit ovat venäläisturistien suosikkeja.

Esimerkiksi Lappeenrantalaisessa Alkossa arkisesta asiakaskunnasta huomattava osa on Venäjältä. Vodka ja olut jäävät hyllyihin, sen sijaan viinit ja konjakit tekevät kauppansa.

– Alkoholin laatu on paljon parempi kuin Pietarissa. Täällä laatua kontrolloidaan, sanoo pietarilainen Larisa.

Suomesta saatavaa alkoholia kehuu myös pietarilainen Vladislav.

– Täältä saa aitoa. Kotona ehkä puolet myytävästä on sitä mitä pitää.

Lappeenrannan ja Imatran Alkoissa tax-freen osuus kokonaismyynnistä on viime vuosien aikana kasvanut jo 4,5 prosenttiin.

Ilmiön takana on lisääntynyt tursimivirta, Venäjän korkea verotus tuontialkoholille sekä Venäjän vähittäiskaupassa esiintyvät tuoteväärennökset.

– Ostin kirsikkaviiniä. Venäjällä ei aina tiedä mitä ostaa, koska tuotteista osa on piraatteja, Elena sanoo.

Koko maan tasolla tax-freen osuus Alkon myynnistä on melko marginaalista, mutta tänä vuonna kasvu on ollut kovaa.

Viime vuonna Suomen Alkoista myytiin tax-freena 1,3 miljoonan euron edestä. Alkuvuoden osalta Alko on kertonut yli 40 prosentin kasvusta, johtuen venäläisten ostoryntäyksestä Kaakkois-Suomessa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.