Mainos

Alkoholi liittyy moneen jouluun

Yksinäisyys korostuu joulunpyhinä. Ristiriidat tai toimettomuus saavat monet käyttämään alkoholia ja kotitunnelmat saattavat kiristyä.

Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallisessa kriisipuhelimessa tiedetään kokemuksesta, että jouluna on monelle henkisesti raskasta aikaa. Palvelu tarjoaa välitöntä keskusteluapua kriisissä oleville ja heidän läheisilleen. Puhelimessa vastaavat kriisityöntekijät ja tukihenkilökoulutuksen saaneet vapaaehtoiset.

- Puheluita tulee paljon. Yksinäisyys on suurin syy yhteydenottoon. Alkoholi, väkivaltaisuus tai riidat liittyvät valitettavan moneen jouluun", sanoo valtakunnallisen kriisipuhelimen ja vapaaehtoistyön koordinaattori Jaana Paasu.

Aikaisempien joulujen kokemusten perusteella Jaana Paasu arvelee, että aattona tulee eniten puheluja niiltä ihmisiltä, jotka ovat jääneet vuoden aikana yksin puolison kuoleman, parisuhteen päättymisen tai lasten maailmalle lähdön vuoksi. Joulupäivänä on eniten yhteydenottoja niiltä, joita ei ole muistettu joulun aikaan.

Kohtuullisuus joulurauhan tuoja

Eväät ongelmattomampaan jouluun ovat Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen johtajan Outi Ruishalmeen mukaan kohtuullisuus ja rauhoittuminen.

- Joulu ei saisi olla tiukasti aikataulutettua velvollisuuksien hoitamista. Kiireisen ihmisen olisi hyvä rauhoittua paikoilleen ja antaa itselleen ja läheisilleen aikaa. Yksinäiseksi itsensä tunteva voisi etsiä naapuristosta muita yksinäisiä. Yksinolo ei ole kaikille taakka. Moni nauttii hiljaisuudesta ja joulurauhasta suuresti ja hoitaa näin samalla mielenterveyttään. Syömisessä ja juomisessa kannattaa noudattaa kohtuutta, Ruishalme sanoo.

Tämän vuoden tammi-lokakuussa kriisipuhelimeen soitettiin yli 85 000 kertaa. Lähes 36 000 puhelua pystyttiin ottamaan vastaan. Soittajista oli 60 prosenttia naisia ja 40 prosenttia miehiä.

(MTV3)

Lue myös:

(15.12.)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.