Mainos

Alkoholilla iso osuus moottorikelkkaturmiin

Yli puolessa kuolemaan johtaneissa moottorikelkkaonnettomuuksissa alkoholilla on osuutta tapahtumiin. Esimerkiksi auto-onnettomuuksiin verrattuna osuus on kaksinkertainen.

Alkoholia nauttineista moottorikelkkailijoista neljä viidestä ajoi yli 1,2 promillen humalassa. Hukkuneista kelkkailijoista puolestaan 67 prosenttia oli onnettomuushetkellä vahvasti päihtyneenä. Kelkkapäihtymys on ensisijaisesti keski-ikäisten miesten vitsaus.

Alkoholionnettomuuksien maantieteellinen painopiste näyttäisi siirtyneen Lapista eteläisempään Suomeen. Tiedot perustuvat Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan aineistoihin. Mukana ovat Lapin tutkijalautakunnan tutkimat moottorikelkkavahingot vuosina 1995-1999 sekä koko maan kuolemaan johtaneet kelkkavahingot vastaavana aikana.

Ehkäisevän päihdetyön järjestö Terveys ry aloittaa etenkin moottorikelkkailijoille suunnatun kampanjan "Puhalla Nolla". Alkoholivalistuksen lisäksi kelkkailijoille korostetaan jäällä ajamiseen liittyviä riskejä sekä turvavälineiden käytön tärkeyttä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.