Mainos

Alkoholin haittakustannukset kattaisivat koko kestävyysvajeen

Alkoholista johtuvat haitat Suomelle maksavat laskutavasta riippuen 4–14,5 miljardia euroa vuodessa. Teimme ajatusleikin siitä, mitä haittoihin menevällä rahalla voisi saada.

Alkoholista johtuvien suorien ja välillisten yhteiskunnalle koituvien kustannusten arvioidaan olevan vuodessa miljardeja. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi haittakustannusten olevan 4−6,5 miljardia vuodessa, Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry sen sijaan arvioi kustannusten olevan 6-7 miljardia euroa. 

Kustannukset muodostuvat pääosin alkoholin käytöstä aiheutuvista kuluista järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoon, vankeinhoitoon sekä oikeuden, sosiaalihuollon, eläkkeiden ja sairauspäivärahojen kustannuksiin.

Alkoholi on työikäisten suomalaisten miesten ja naisten merkittävin kuolinsyy, lisäksi alkoholi kaksinkertaistaa riskin päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Siten alkoholin kustannuksia yhteiskunnalle voidaan laskea myös menetettyjen työvuosien perusteella.

Työterveyslaitoksen pääjohtajan Harri Vainion mukaan alkoholin takia menetetään laskennallisesti vuosittain 3900 elinvuotta jokaista 100 000 asukasta kohden. Luku tarkoittaa sataa 40 vuoden työuraa vuodessa, jolloin bruttokansantulosta jää saamatta menetettyinä palkkoina ja palkkoihin liittyvinä kerrannaisvaikutuksina 14,5 miljardia euroa.

Miljardeja ja miljardeja. Mitä se tarkoittaa?

Mitä alkoholin haittakustannuksilla saisi?

Hallitus määritteli viime vuoden lopulla toimia, joilla se aikoo kuroa umpeen niin sanottua kestävyysvajetta. Vajeella tarkoitetaan sitä euromäärää, joka uupuu hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta. 

Valtiovarainministeriö arvioi, että rahoituksessa on noin yhdeksän miljardin euron aukko. Aukon umpeen kuromiseksi hallitus päätti muun muassa leikata palveluja

Kustannuksia karsitaan muun muassa vähentämällä vanhusten laitospaikkoja ja siirtämällä hoitoa kotiin (säästö 300 miljoonaa), vähentämällä ammattikoulujen ja lukioiden määrää (säästö 195 miljoonaa) ja heikentämällä aikuisten hammashoitoa (säästö 15 miljoonaa euroa).

Kaikkiaan hallitus päätti 1,2 miljardin euron leikkauksista kuntapalveluissa. Alkoholin haittakustannusten ohjaaminen kunnille kattaisi kokonaisuudessaan vajeen eikä palveluja tarvitsisi leikata. Lisäksi rahaa jäisi rutkasti yli uusien palvelujen rahoittamiseen.

Alkoholin takia menetettyjen työvuosien aiheuttama 14,5 miljardin euron laskennallinen tappio bruttokansantuotteesta kattaisi kepeästi koko kestävyysvajeen; siitä jäisi varoja yli esimerkiksi verojen laskemiseksi tai päivähoitopaikkojen lisäämiseksi.

Alkoholihaittojen kustannukset ovat niin suuret, että ne olisivat kattaneet myös valtiontalouden tämän vuoden budjetin alijäämän, 6,6 miljardia euroa. Nyt valtio ottaa sen verran lisää velkaa.

Hallitusohjelman mukainen velkaantumisen taittaminen vaatisi valtiovarainministeriön laskelmien mukaan kolmen miljardin sopeutukset. Alkoholin haittakustannukset kattaisivat sopeutustarpeen ja hallitus onnistuisi tavoitteessaan.

Ajatusleikkiä alkoholikustannusten vaihtoehtoisesta käytöstä voisi jatkaa loputtomiin. Kyseessä on kuitenkin leikki, sillä reaalimaailmassa haittakustannusten siirtäminen ennalta määriteltyihin kohteisiin ei olisi mahdollista eikä kaikkia kustannuksia voi irrottaa olevassa olevista rakenteista muutoinkaan. Vaihtoehtoiskustannuksen ajatusleikillä voi kuitenkin tavoittaa sen, kuinka suuresta ongelmasta Suomessa on kyse.

Hallituksen tavoitteena on vähentää alkoholin haittavaikutuksia hallituskauden aikana. Hallitus antaa tänä keväänä eduskunnalle esityksen alkoholilain kokonaisuudistuksesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.