Mainos

Alkoholin tuonti Virosta kasvanut roimasti vuodessa

Alkoholijuomien matkustajatuonti Virosta on kasvanut viimeisen vuoden aikana yli viidenneksellä.

Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta yhteensä lähes 81 miljoonaa litraa alkoholijuomia viime vuoden toukokuun ja tämän vuoden huhtikuun välisenä aikana.

Alkoholin määrä kasvoi 20 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Eniten kasvoi mietojen alkoholijuomien tuonti.

THL:n alkoholiyksikön johtava asiantuntija Esa Österberg sanoo, että muun muassa alkoholiveron nostaminen Suomessa on vaikuttanut tuontiin. 

– Totta on, että tämän vuoden alussa alkoholiveroja korotettiin, joka vaikutti tuontiin. Viime vuonna varustamot myös tarjosivat jalkaisin palaaville matkustajille erityispalvelua, jossa matkustajien alkoholit siirrettiin maihin.  Tämän tulli kuitenkin lopetti marraskuussa, kertoo Österberg.

Juomien tuontia ovat tutkineet Alko, Valvira ja THL valtiovarainministeriön toimeksiannosta. 

Alkoholilakia uudistetaan

Alkoholilakia uudistetaan parhaillaan. Lainsäädäntö tulee voimaan 2015-2016.

Alkoholilain uudistamisen tarkoituksena on ehkäistä alkoholin aiheuttamia haittoja, tehostaa valvonnan vaikuttavuutta ja lisätä kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa oman elinympäristönsä turvallisuuteen ja häiriöttömyyteen.

Tarkoituksena on esimerkiksi, että alkoholin tuonnille luodaan rajat.

– Nyt on käsittelyssä laki, jolla tuotaisiin indikatiiviset rajat lansäädäntöön. Se ei tarkoita uusia tuontikiintiöitä, vaan rajoja, joiden ylityksen jälkeen matkustajan täytyisi perustella tullille, miksi esimerkiksi tuo yli 110 litraa olutta, yli 90 litraa viiniä tai yli 10 litraa väkeviä, selvittää Österberg.





Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.