Mainos

Alkoholivero nostaa keskioluen hintaa nelisen prosenttia

Hallitus aikoo nostaa alkoholiveroa. Tarkkoja lukumääriä ei vielä tiedetä, mutta suunnitelmissa on nostaa väkevien veroa 15 prosenttia ja mietojen 10 prosenttia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Esa Österberg on MTV3:n Huomenta Suomessa tyytyväinen hallituksen kaavailuihin.

– Alkoholin kulutus on edelleen korkealla, vaikka onkin tullut hieman alas. Tämä muutos todennäköisesti vahvistaa kulutuksen laskevaa trendiä, mutta kyllä meillä vielä on matkaa alaspäin ennen kuin ollaan terveessä tilanteessa.

Österberg on yllättynyt väkeviin kohdistuvasta korkeasta verosta, kun viime aikoina lähinnä panimotuotteista lähinnä oluet ovat puhuttaneet päättäjiä. Keskioluen verotus nousisi kuitenkin 10 prosentilla.

– Tuollainen verotus nostaa keskioluen hintaa 3-4 prosenttia, mikä taas vaikuttaa suoraan kulutusta alentavasti.

Österberg olisi valmis menemään vieläkin pidemmälle eli rajoittamaan keskioluen saatavuutta niin, että keskiolut vedettäisiin takaisin Alkoon.

– Se on selkeästi hankalampi ratkaisu kuin verojen korottaminen, mutta se vähentäisi selkeästi meidän alkoholin kokonaiskulutustamme, mikä taas väentäisi alkoholihaittojamme. Ja tämä kaikki vähentäisi valtion haittakustannuksia.

Viinaralli jatkuu

Österberg uskoo, että alkoholin tuonti Virosta jatkuu ennallaan veron korotuksen jälkeen.

– Totta kai, jos verotusta nostetaan, se helposti ylittää jonkinlaisen kipupisteen, mutta ei hinta ole ainut syy, miksi ihmiset hakevat alkoholia. Vaikka ihmiset nytkin käyvät Virossa, vain puolet tuovat sieltä jotakin alkoholia mukanaan, Österberg muistuttaa.

Suomalaisten alkoholin kulutus on viime vuosina laskenut. Vuodesta 2007 alkoholin kulutus on laskenut 10,5 litrasta noin 9,7 litraan asukasta kohden.

– Kulutuksemme on eurooppalaista keskitasoa. Pohjoismaissa olemme Tanskan tasolla, mutta siis selvästi korkeammalla kuin muut, Italiassa kulutus on selvästi alhaisempi kuin Suomessa, Tshekissä taas korkeampi.

Valtio ja kunnat joutuvat sijoittamaan alkoholihaittojen hoitoon ja ehkäisyyn sievoisen summan rahaa vuosittain.

– Summa on suurin piirtein sama, mitä valtio saa verotuottoina, ehkä hieman pienempi. Tällä toimenpiteellä valtio saa lisää rahaa kassaansa.

(MTV3)

Katso THL:n erikoistutkija Esa Österbergin haastattelu: (Huomenta Suomi 25.3.2013)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.