Mainos

Alkoholiveroon ei ole valmisteilla muutoksia

Pääministeri Matti Vanhanen on jossain määrin yllättynyt käydystä alkoholikeskustelusta.

Viinapulloja

Hallitus ei kaavaile mitään korjaavia muutoksia alkoholiveroon, vaikka väkevien juomien kulutus on selvästi noussut.

Pääministeri Matti Vanhanen korosti eduskunnan kyselytunnilla, ettei perusasetelma ole muuttunut viime kesästä, jolloin alkoholiveron alennuksesta päätettiin. Silloin ennakoitiin nyt tapahtunutta turistituomisten vapautumista lähinnä Virosta. Suomen ja Viron välinen hintasuhde säätelee pitkälti sitä, kuina paljon alkoholia tuodaan tuomisina ja kuinka paljon sitä ostetaan Suomesta.

Vanhanen puolusti väkevien alkoholijuomien veron suurinta alennusta sillä, että nimenomaan viinojen tuonti Virosta on helpointa. Kevyemmillä kuljetuksilla voi tuoda enemmän alkoholiprosentteja.

- Jos hintaero Suomeen nähden olisi kovin suuri, niin me tulisimme varmasti näkemään erittäin merkittävän tuomisten määrän kasvun Virosta, hän huomautti.

"Huoli on yhteinen"

Vanhanen sanoi olevansa jonkin verran yllättynyt käydystä alkoholikeskustelusta. Siinä unohdetaan se riski, joka liittyy Virosta tapahtuvan tuonnin helppouteen. Jos hintaero olisi suuri, kulutuksen kasvu tulisi sitä kautta.

Huoli veronalennuksen vaikutuksista on pääministerin mukaan yhteinen ja se koskee koko yhteiskuntaa. Ratkaisu ei valitettavasti ole se, että Suomen päässä hintoja nostetaan ja jäädään odottamaan autokuormittain tapahtuvaa viinan tuontia Virosta.

Asiasta kysynyt Päivi Räsänen katsoi, että kotimaisella veroratkaisulla on ollut suurempi vaikutus kuin tuonnin vapautumisella. Hallitus painotti alennuksen väkeviin juomiin, jonka vuoksi myös ongelmakäyttäjät ovat hänen mukaansa siirtyneet niiden kulutukseen.

Poliisi järjestää tehovalvontaviikon

Kyselytunnilla kannettiin huolta myös humalaisten käyttäytymisestä kadulla ja perheväkivallasta. Keskustelussa arveltiin, että sekä hoitoonohjausta että kouluissa ja järjestöissä tapahtuvaa valistusta tulee lisätä.

Sisäministeri Kari Rajamäen mukaan sekä rattijuopumustapaukset että säilöönotot ovat lisääntyneet.

Alkoholi on ollut perinteisesti mukana kahdessa kolmesta pahoinpitelyssä. Tämän vuoden ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana törkeiden pahoinpitelyjen määrä lähenteli 750:tä. Viime vuonna vastaava luku oli 629.

Rajamäki painotti, että poliisi on pyrkinyt lisäämään valvontaa ja kasvattamaan yhteistyötä eri viranomaisten kanssa.

Tämän kuun lopussa poliisi järjestää tehovalvontaviikon, jossa puututaan alkoholin nauttimisesta aiheutuviin häiriöihin yleisillä paikoilla ja alaikäisten luvattomaan alkoholin nauttimiseen. Kotihälytysten yhteydessä kiinnitetään huomiota alkoholiongelmaisten hoitoonohjaukseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.