Mainos

Ambulanssimiehistöä uhattiin Kuopiossa – "Harvemmin aseella osoitellaan"

Vs. palopäällikkö Petteri Hynönen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että ambulanssimiehistöä uhkaillaan harvoin aseella, kuten tehtiin tänä aamuna Kuopiossa.

– Sanallista väkivaltaa käytetään eniten – huudetaan ja uhkaillaan, sanoo Hynönen.

Hän kertoo itse saaneensa toisinaan nyrkistä ensihoitotiimissä toimiessaan.

– Useimmiten henkilö on päihtynyt. Taustalla voi olla myös sairaus; esimerkiksi dementikot saattavat huudella.

– Nykyään kaikista tapauksista raportoidaan tarkasti, ja niiden perusteella jatkuvasti kehitämme omia toimintamallejamme, sanoo Hynönen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.