Mainos

Amerikan mahtinainen tapaa Suomen valtiojohdon

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton aloittaa tänään Suomen-vierailunsa. Hänen koneensa laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle yöllä kello yhden jälkeen.

Clinton tapaa Suomessa ainakin presidentti Sauli Niinistön, pääministeri Jyrki Kataisen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan. Päivän ensimmäisiä tapahtumia on tapaaminen Niinistön kanssa ja sen jälkeen lounas ulkoministeri Tuomiojan kanssa.

Keskustelunaiheina ovat muun muassa Syyrian ja Afganistanin tilanteet sekä naisten asema. Ulkopoliittinen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak arvioi,että myös Venäjä voi pilkahdella keskusteluissa.

– Hyvin usein amerikkalaisvieraat haluavat kuulla suomalaisten näkökulman Venäjän nykytilasta. Ymmärretään, että Suomen suhde Venäjään on hieman erilainen kuin esimerkiksi Baltian maiden suhde ja näkemys.

Clinton on tullut tunnetuksi juuri diplomaattisista taidoistaan.

– Kyllä hänellä on ollut vaikutusta asioihin, kun hän kerta toisensa jälkeen ottaa esille muun muassa naisten oikeudet, eikä vain perinteisempää amerikkalaista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Salonius-Pasternak arvioikin, että Hillary Clinton on aina puhunut johdonmukaisesti tietyistä teemoista.

– Hän on Yhdysvalloissa jatkuvasti puhunut siitä, mitä diplomatia on, miten paljon tehokkaampaa se on, miten paljon helpompaa on saada ihmisiä yhteistyöhön diplomatian avulla ja miten sillä voidaan ratkoa monia ongelmia. Sitä kun ei kaikki amerikkalaiset aina muista.

Charly Salonius-Pasternakin mukaan onkin erikoista, että Yhdysvalloissa Clintonia arvostetaan puoluerajoista välittämättä.

– Hän on saavuttanut hyvin paljon. Ulkoministeriuralla hänen tähtensä on noussut erittäin paljon. Yhdysvalloissa hän on suosittu yli puoluerajojen, joka sisäpolitiikan huomioon ottaen on aika uskomatonta, Salonius-Pasternak sanoo.

Hillary Clinton viipyy Suomessa ainoastaan vuorokauden ajan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.