Mainos

Amin Asikainen Kirkkonummen valtuustoon: Nuoret saatava pärjäämään

Entinen nyrkkeilijä ja suomalaisille myös MTV3:n Tanssi tähtien kanssa -ohjelmasta tutuksi tullut Amin Asikainen (sd.) on päässyt ensikertalaisena Kirkkonummen valtuustoon.

Käytännössä koko aikuisikänsä Kirkkonummella asunut Asikainen iloitsee kanssakuntalaisilta saamastaan luottamuksesta.

– Vuoden olen asunut poissa täältä, joten paljasjalkainen olen. Tuntuu mukavalta, kun on luottoa kirkkonummelaisten keskuudessa, hän kiittelee.

Asikainen arvioi, että työ valtuustossa alkaa tiukalla perehtymisellä sen työskentelyyn ja kunnan asioihin.

– Kaikki on toistaiseksi uutta, mutta uskon, että minulla on todella annettavaa.

Tärkeimmäksi asiaksi kotipaikkakunnallaan Asikainen nostaa nuorten hyvinvoinnin ja pärjäämisen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.