Mainos

Ammattiautoilijat tyrmäävät rikesakkouudistuksen

Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa, että esimerkiksi ylinopeussakko voitaisiin lähettää suoraan valvontakamerakuvassa näkyvän ajoneuvon omistajalle. Ammattiautoilijat vastustavat heitä koskevaa uudistuksen osaa.

Sakottaminen valvontakameran perusteella kuljettajaa selvittämättä on tulossa mahdolliseksi. Rikesakkolappu voitaisiin tällöin lähettää ajoneuvon haltijalle tavallisella kirjeellä. Tähän mennessä valvontakameran kuvan perusteella rikkomuksesta epäillylle on pitänyt ensin lähettää tiedustelukirje.

Eduskunnan lakivaliokunta pitää tänään antamassaan mietinnössä menettelyn suoraviivaistamista perusteltuna. Valiokunnan mielestä olennaista on, että hallituksen esityksessä on huolehdittu oikeusturvatakeista. Rikesakon vastustaminen on tehty yksinkertaiseksi, eikä sitä tarvitse perustella. Jos rikkomuksesta epäilty kiistää rikkomuksen, suoritetaan esitutkinta.

Mietintöön jätettiin kuitenkin vastalause kokoomukselta, vasemmistoliitolta ja perussuomalaisilta. Oppositioryhmät pitävät ongelmallisena velvoitetta nimetä niin sanottu käyttövastaava ajoneuvorekisteriin, jos varsinaista ajoneuvon omistajaa tai haltijaa ei ole. Näissä tapauksissa sakko kirjoitettaisiin todennäköisesti varsin usein henkilölle, joka ei ole autoa kuljettanut ja rikkomukseen syyllistynyt.

Opposition mielestä tämä loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimusta, jonka mukaan kaikilla on oikeus tulla pidetyksi syyttömänä, kunnes syyllisyys on laillisesti näytetty toteen.

Ammattiautoilijat vastustavat uudistusta

Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että uudistus on hyvä yksityisautoilun osalta. Sen sijaan ammattiautoilijoille räätälöity järjestelmä on herättänyt kiivasta vastustusta, koska se mahdollistaa sen, että sakon maksaa joku muu kuin syyllinen.

Jos ajoneuvo on merkitty oikeushenkilön, eli esimerkiksi yrityksen tai yhteisön nimiin, sille on nimettävä ajoneuvorekisteriin merkittävä käyttövastaava. Hänen tehtävänään on kertoa poliisille kulloisenkin ylinopeusauton kuljettaja. Ammattiautoilijoiden etujärjestöt ja lainoppineet uskovat lainmuutoksen mahdollistavan taktikoinnin.

- Jos käyttövastaavalle lähtee jonkun muun aiheuttama rikesakkomääräys, ja jos hän ei vastusta sitä eli ottaa sakot niinsanotusti kontolleen, niin oikea kuljettajahan aina pääsee silloin kuin koira veräjästä, sanoo toimialajohtaja Kari Wihlman Ajoneuvohallintokeskuksesta.

Lakimuutos tulisi myös kalliiksi. Jos se hyväksytään, ajoneuvorekisteriä ylläpitävän Ajoneuvohallintokeskuksen tietokonejärjestelmät joutuvat miljoonaremonttiin. Samoin käy muille rekisteriä käyttäville tahoille, kuten vakuutusyhtiöille. AKE:a maksajan rooli ei innosta, koska se pitää käyttövastaava-järjestelmää täysin turhana.

- Silloin, kun ajoneuvolla ei ole luonnollista henkilöä käyttäjänä, eli omistajana tai haltijana, yrityksestä päin pitäisi selvittää, kuka autoa on kulloinkin kuljettanut ja näin sanktiot pystytään kohdentamaan oikeaan kuljettajaan, Kari Wihlman ehdottaa.

Lakiuudistusasiaan perehdytään tarkemmin huomisen 45-minuuttia –ohjelmassa.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 22.11.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.