Mainos

Ammattikoulut vetovoimaisia

Yhä useampi opiskelee ammattikouluissa, selviää Tilastokeskuksen tuoreista luvuista. Sen sijaan peruskoululaisten ja lukiolaisten määrä on vähentynyt viime vuodesta.

Yhä useampi opiskelee ammattikouluissa, selviää Tilastokeskuksen tuoreista luvuista. Opiskelijamäärä on kasvanut esimerkiksi siksi, että aikuisille on tarjolla yhä enemmän ammatillista koulutusta.

Sen sijaan peruskoululaisten ja lukiolaisten määrä on vähentynyt viime vuodesta. Suunta johtuu pienevistä ikäluokista.

Myös yliopistoissa opiskelevien määrä on kääntynyt laskuun.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.