Mainos

Pron Malinen pelkää: Hallituspuolueet tahtovat lisää matalapalkkatyötä

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen perää hallitukselta keinoja pitkittyvän työttömyyden kääntämiseksi laskuun.

Malisen mukaan hallituksen budjettiriihestä pitäisi löytää lisää keinoja erityisesti työttömien koulutusmahdollisuuksien lisäämiseksi.

– Inhimilliset seuraukset ja kansantaloudelliset vaikutukset ovat liian kovat sivuutettaviksi, Malinen perustelee tiedotteessaan.

Hänen mukaansa esimerkiksi koulutukseen ja sen resursseihin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. 

Malisen mukaan hallituspuolueiden ulostulot antavat kuitenkin aihetta pelätä, että hallitus haluaa edistää matalapalkkatyön lisääntymistä ihmisten hyvinvoinnin ja toimeentulon kustannuksella.

Kroonistuva työttömyys huolena

Pron tiedotteen mukaan työttömyyden keskimääräinen kesto on pidentynyt 20 viikkoa vuodesta 2010. Malinen huomauttaa, ettei tuleville vuosille ennustettu talouskasvu todennäköisesti pura merkittävästi pitkäaikaistyöttömyyttä.

Työmarkkinoiden rakennemuutoksesta johtuen monet uhkaavat syrjäytyä niiltä pysyvästi.

– Työttömän saavutettavissa olevan ja työllistymisen kannalta tärkeän koulutuksen laiminlyönti on yksiselitteisesti huonoa talouspolitiikkaa.

Malisen mukaan erityistoimia tarvitaan myös työuran alku- ja loppupäässä olevien työttömien ja työttömyysuhan alla olevien tilanteen helpottamiseksi.

Malisen mielestä syrjäytymisvaarassa olevia nuoria olisi tuettava palauttamalla etsivälle nuorisotyölle sen vaatimat resurssit.

– Pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle joutuneille ikääntyneille on mahdollistettava kunniallinen polku eläkkeelle, Malinen summaa.  

Työttömien määrän kasvun pysähtymisestä uutisoitiin heinäkuun lopulla:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.