Mainos

Ammattiliitto Pro vaatii yt-lakia uusiksi yhteiskuntasopimuksen yhteydessä

Ammattiliitto Pro vaatii, että yt-lainsäädäntöä on muutettava osana mahdollista yhteiskuntasopimusta.

Liiton puheenjohtajan Jorma Malisen mukaan yt-laki ei nykymuodossaan huomioi riittävästi muuttuneita työsuhteita ja uusia työn tekemisen tapoja.

– Laki on uudistettava vastaamaan paremmin muuttuvan työelämän tarpeita. Uudistuksen kautta työn tekemisen ja -tekijöiden yksilölliset tarpeet on kyettävä huomioimaan entistä paremmin, Malinen sanoo.  

Malinen pitää valitettavana, että nykymuotoista yt-lakia käytetään lähinnä välineenä työvoiman vähentämiseen. Yt-neuvotteluja käydään Malisen mukaan usein ikään kuin varmuuden vuoksi, ennakkovarautumisena yrityksen epävarmaan tulevaisuuteen.  

Pron mielestä uudesta yt-laista on rakennettava toimiva työkalu kilpailukyvyn ja työvoiman kehittämiseen.  

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus esittelee ehdotuksensa yhteiskuntasopimuksesta maanantaina työmarkkinajärjestöille.

STTK:n jäsenliitto Pro on yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista. Sillä on noin 120 000 jäsentä.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.