Mainos

Ammattiliitto: Työntekijöiden oikeuksia poljetaan pienillä työpaikoilla

Työnantajien piittaamattomuus työlainsäädännön ja työehtosopimusten määräyksistä on lisääntynyt, kerrotaan erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO:sta.

Ongelmat tulevat esille erityisesti pienillä työpaikoilla, joissa on monesti puutetta paitsi osaamisesta myös halusta. Ero työpaikkoihin, joilla työntekijöiden asiat ovat kohdallaan, on suuri. Työelämän kylmenevät asenteet näkyvät esimerkiksi liiton työsuhdeneuvonnassa ja riita-asioissa.

- Yritykset eivät suostu hoitamaan normaaleja lakisääteisiä velvollisuuksiaan. Kiistaa syntyy paljon työajoista, vuosilomista ja palkkasaatavista, jopa työsuhteeseen liittyvien todistusten saamisesta. Lisäksi monilla työpaikoilla ylitöitä ei korvata, sanoo ERTO:n puheenjohtaja TapioHuttula.

Ongelmat kasautuvat erityisesti pienillä työpaikoilla ja aloilla, joilla ei ole työehtosopimusta.

- Näillä työpaikoilla työskentelevät ovat ongelmatilanteissa suojattomassa asemassa, etenkin kun he monesti ovat ainoita tai lähes ainoita palkattuja työntekijöitä. Lisäksi näiltä työpaikoilta puuttuu usein luottamusmies, kuvailee Huttula.

Huttulan mielestä työelämässä on tulossa kaksijakoinen. Toisaalta on työpaikkoja, joissa henkilökuntaan panostetaan, toisaalta "riistotyöpaikkojen" määrä on lisääntymässä.

Lääkkeeksi Huttula vaatii viranomaisten tiukempaa lakienvalvontaa ja kovempia sanktioita yrityksille, jotka eivät noudata lainsäädäntöä. Tarvittaessa lainsäädäntöä tulisi myös kiristää, jotta holtittomat yrittäjät saataisiin kuriin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.