Mainos

Amorellan tulipalon sytyttäjiä etsitään edelleen

Viking Linen Amorella-aluksella pienehkön tulipalon sytyttämisestä epäillyt miehet on päästetty vapaaksi. Turun rikospoliisilla oli aamupäivällä kuultavana kaikkiaan kuusi henkilöä, joilla ei poliisin mukaan ole palon sytyttämisen kanssa kuitenkaan mitään tekemistä.

Toisaalta poliisi on edelleen varma, että Amorellan palo oli tuhopolttoyritys. Amorella oli varhain keskiviikkoaamuna saapumassa normaalilta vuoroltaan Tukholmasta Turkuun. Noin kello 4.15 laivan toisella kannella syttyi tulipalo, jonka laivan henkilökunta sammutti muutamassa minuutissa. Kakkoskannen hyttiosaston kaikkien kymmenen hytin matkustajat evakuoitiin palon vuoksi.

Hätääntyneet ihmiset johdettiin seitsemännelle kannelle, jossa matkustajia rauhoiteltiin kahvitarjoilun yhteydessä. Varsinaista paniikkia aluksessa ei syntynyt. Palossa loukkaantui vakavammin kaksi henkilöä, jotka kuljetettiin savumyrkytyksen ja lievien palovammojen takia Turkuun sairaalahoitoon. Lisäksi seitsemän henkilöä vietiin sairaalaan tarkkailua varten. Laivassa oli kaikkiaan yli 1000 matkustajaa.

Palon aiheuttamat taloudelliset vahingot jäivät vähäisiksi. Savuhaittojen johdosta käytöstä on kuitenkin tilapäisesti poistettu kymmenen kakkoskannen hyttiä. Amorellan liikennöintiin palolla ei ollut vaikutuksia. Alus saapui Turkuun aikataulun mukaisesti ja pääsi uudelle vuorolleen Tukholmaan tavalliseen tapaan jo aamulla. Poliisi jatkaa edelleen palon tutkimista tuhopolttona. Asiasta havaintoja tehneitä henkilöitä pyydetään ottamaan yhteyttä Turun poliisin päivystysnumeroon 02-2815 100.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.