Mainos

Antti Pelttari jatkaa Supon johdossa

SSuojelupoliisin päällikkönä jatkaa nykyinen päällikkö Antti Pelttari.  

Pelttari on ollut Supon johdossa siitä lähtien, kun Supon päällikkö Ilkka Salmi siirtyi EU:n tiedusteluanalyysikeskuksen johtoon vuonna 2011. Päällikön tehtävä tuli auki, kun Salmi valittiin Euroopan komission turvallisuusjohtajaksi ja hän irtisanoutui Suposta.  

Virka täytetään enintään viiden vuoden määräajaksi. Tehtävää hakivat myös Supon apulaispäälliköt Petri Knape ja Olli Kolstela sekä Hämeenlinnan vankilan johtaja Samuli Laulumaa.

Pelttari oli hiljattain ehdolla myös eduskunnan uudeksi pääsihteeriksi. Häntä pidettiin vahvana ehdokkaana, mutta eduskunta äänesti lopulta virkaan Maija-Leena Paavolan.  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.