Mainos

Antti Rinne: Perhevapaajärjestelmä uudistettava nopeasti – "Tämä on häpeällistä"

Perhevapaajärjestelmän uudistamisesta on keskusteltu Suomessa pitkään. Viimeksi oman mallinsa vanhempainvapaiden uudistamiseksi esitteli ammattiliittojen keskusjärjestö SAK. Malli sai hyvän vastaanoton ja sitä on kannatettu myös hallituksen sisällä.

SDP suhtautuu SAK:n malliin myönteisesti. Se tarjoaa hyvän lähtökohdan uudistukselle, jonka tavoitteena on lisätä sekä äitien että isien tasa-arvoa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kyse on naisten työllisyydestä ja miesten mahdollisuudesta osallistua paremmin lastenhoitoon. Naisten työllisyysasteen nostaminen parantaa samalla koko työllisyysastetta.

Viime maanantaina oli STTK:n lanseeraama naisten palkkapäivä. Päivän tarkoituksena on herätellä yhteiskunnallista keskustelua naisten ja miesten palkkaeroista. Tilastokeskuksen mukaan naisten palkat ja eläkkeet laahaavat edelleen miehiä jäljessä.

Perusteettomat palkkaerot naisten ja miesten välillä ovat todellisuutta Suomessa vuonna 2016. Olen joskus laskenut, että mies tienaa työuransa aikana yhden omakotitalon verran enemmän palkkaa kuin nainen. Tämä on häpeällistä.

Asenteiden lisäksi kyse on myös rakenteista. Tärkein syy palkkaeroille piilee juuri nykyisessä perhevapaajärjestelmässämme. Perheen perustaminen katkaisee useasti naisen työuran jopa vuosiksi. Työuran katkeaminen heijastuu naisen ura- ja palkkakehityksen kautta lopulta myös eläkkeisiin. Yhdessä toimivan päivähoidon kanssa vanhempainvapaiden tasaisempi jakautuminen isän ja äidin välillä parantaa tilannetta merkittävästi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on useasti todennut, että edessä on lisäleikkauksia, mikäli työllisyys ei käänny nousuun. Ministeri Orpo on aivan oikeassa. Hallituksen politiikka ei ole toiminut. Hallitus on jo antanut kaksi hallituskauden neljästä budjetista. Suomi velkaantuu entistä nopeammin, eikä työllisyys ole parantunut toivotulla tavalla. Hallituksen leikkaukset vaarantavat vakavalla tavalla hyvinvointivaltion palveluiden perustaa sekä pieni- ja keskituloisten suomalaisten toimeentuloa. Varakkaita suosiva veropolitiikka ei ratkaise tilannetta, päinvastoin.

Hallitus tarvitsee uudenlaista otetta. Rakenteita muuttamalla voidaan parantaa työllisyyttä ilman, että vaarannetaan ihmisten toimeentuloa. Perhevapaajärjestelmän uudistaminen toteuttaa tätä tavoitetta erinomaisesti. Uudistuksen suhteen pitää edetä ripeällä aikataululla. Päätöksiä ei voi lykätä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.