Mainos

Anttila kiittelee Vanhasen suhtautumista eduskuntaan

Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan mukaan pääministeri Matti Vanhanen suhtautuu oikealla asenteella eduskuntaan.

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila kiittelee pääministeri Matti Vanhasen eduskuntaan tuomaa uutta poliittista kulttuuria. Anttilan mielestä nykyhallitus on ollut erittäin hyvin läsnä eduskuntakeskusteluissa.

Tämä koskee Anttilan mukaan yhtä hyvin budjettikäsittelyä, välikysymyskeskusteluja kuin kyselytuntiakin. Myös pääministeri on itse osallistunut aina keskusteluun ja hän on kuunnellut pidetyt puheet tarkkaan voidakseen vastata niihin asiaperustein ja asiallisella tyylillä, Anttila kirjoittaa kolumnissaan Forssan Lehdessä.

- Tämä kertoo oikeasta asenteesta eduskuntaan. Eduskuntaa arvokkaampaa foorumia Suomessa ei ole, aiemmin varapuhemiehenä toiminut Anttila muistuttaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.