Mainos

Anttila vitsailee Aku Ankan seksielämästä roisilla sketsivideolla – "Halusimme olla rohkeita"

Päivittäistavarakauppa Anttilan Facebook-sivustolla julkaistulla videolla vitsaillaan varsin suorasanaisesti Aku Ankan ja muiden Ankkalinnan hahmojen seksielämästä. Anttilan mukaan kyseessä on yhtiöltä tietoinen valinta herättää tunteita ja uudistaa brändiä.

Anttilan tänään Facebookissa julkaisema komediavideo herättää hämmennystä. Videolla puhutaan varsin roisiin sävyyn Aku Ankka -hahmojen seksielämästä ja pohditaan muun muassa sitä, että miksi Aku Ankka liikkuu ilman housuja, kun taas Mikki Hiirellä on housut jalassa.

– Aijaa, että Minni saa jotain semmoista, mitä Iinekselle ei ole tarjolla vai? toinen sketsin näyttelijöistä sanoo.

Kommenttikentässä videota sekä ihastellaan että kauhistellaan.

Mistä on kyse, Anttilan markkinointi- ja verkkokauppajohtaja Outi Ellilä?

– Video on osa Erinomanlaiset-sketsisarjaamme, joka on maailman ensimmäinen Facebookissa julkaistava tuotantosarja, Ellilä kertoo.

Nyt julkaistu video on 8-osaisen sarjan toinen osa. Viikon välein julkaistava sketsisarja päättyy kesäkuun alussa.

– Tiesimme, että tämä video tulee jakamaan mielipiteitä, mutta halusimme olla rohkeita. Tähän asti saamamme palaute on ollut varsin hyvää.

Ankkalinnan hahmojen seksielämää roisisti pohtiva video ei hänen mukaansa ole hyvän maun vastainen.

– Totta kai seisomme tämän takana. Halusimme antaa käsikirjoittajalle ja näyttelijöille vapaat kädet tuottaa sisältöä, joka herättää tunteita, kiinnostaa ja viihdyttää. Kyse on puhtaasti viihteestä.

Anttila aloitti laajan brändin ja imagon uudistamisen viime syksynä. Ellilän mukaan yhtiö on lähtenyt tietoisesti tuottamaan eri kanavissa niille sopivaa sisältöä. 

– Halusimme tietoisesti luoda eri kanaville erilaista sisältöä. Sosiaalisessa mediassa ei toimi tuotemainonta, vaan siellä halutaan kuluttaa sisältöjä, Ellilä kertoo.

Toistaiseksi Erinomanlaiset-sketsisarjaa julkaistaan vain Anttilan Facebookissa, mutta Ellilän mukaan sketsien esittäminen tv:ssä ei ole poissuljettu vaihtoehto. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.