Mainos

Apteekeilla pulaa farmaseuteista - auki 137 työpaikkaa

Apteekit kärsivät jatkuvasta farmaseuttipulasta.

Esimerkiksi vuoden vaihteessa avoimena oli 137 farmaseutin työpaikkaa.

Keskustan Verkkoapila -lehden mukaan viime vuonna yhteen avoimeen työpaikkaan oli keskimäärin 2,5 hakijaa. Luku on sama kuin edellisenä vuonna.

Useampi kuin joka kuudes avoin työpaikka jäi ilman ainuttakaan hakemusta.

Vaikein tilanne on Turun seudulla, jossa vuoden 2008 lopussa paikkoja oli avoinna 36 eli kahdeksan prosenttia kaikista avoimista farmaseutin paikoista. Turun lisäksi työntekijöiden puutteesta kärsii myös Pohjanmaa.

Farmaseuttien työvoimapulan juuret juontavat 90-luvulle. Hankalimmillaan se oli vuoden 2002 lopussa.

Farmaseutteja valmistuu vuosittain noin 300, joista puolet menee töihin apteekkiin. Loput sijoittuvat muun muassa teollisuuden palvelukseen tai viranomaistyöhön. 16 prosenttia farmaseuteista jatkaa opintojaan proviisoreiksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.