Mainos

Apteekkarien tulohaitari yli miljoonasta eurosta muutamaan kymmeneen tonniin – yleinen tienesti yli 100 000 euroa

Pientenkin apteekkien apteekkarit pääsevät yleisesti yli 100 000 vuosituloihin. Parhaimmillaan apteekkarit nettoavat miljoonia euroja. Pienissä apteekeissa tulot jäävät kuitenkin vain muutamiin kymmeniin tuhansiin euroihin vuodessa.

Apteekkarit pääsevät parhaimmillaan miljoonatuloihin, mutta haitari on laaja. Apteekki verotetaan apteekkarin henkilökohtaisena tulona, koska apteekin yritysmuoto on lääkelain takia toiminimi.

Yliopistoapteekit ovat poikkeus, sillä ne eivät ole toiminimimuotoisia.

Suurin toimija Yliopiston apteekki

Reseptimäärillä mitattuna Suomen suurin apteekkialan peluri on Apteekkariliiton mukaan Yliopiston apteekki, jonka kautta hoidettiin viime vuonna vajaat 4,9 miljoonaa reseptiä.

Toiseksi suurin oli apteekkari Pirjo-Riitta Ahokkaan Espoon Matinkylän apteekki noin 350 000 reseptillä. Ahokkaan verotettavat pääoma- ja ansiotulot olivat viime vuonna yhteensä vajaat 1,22 miljoonaa euroa.

Kolmantena reseptimäärissä oli viime vuonna Itä-Suomen yliopiston apteekki ja neljäntenä apteekkari Juha Nuutilan Myyrmannin apteekki Vantaalla. Nuutilan verotettavat pääoma- ja ansiotulot olivat viime vuonna yhteensä reilut 510 000 euroa.

Pienillä apteekeilla pienet tulot

Pienimmissä apteekeissa reseptimäärä jää 10 000-20 000 reseptiin. Näissä apteekeissa apteekkarien verotettavat ansio- ja pääomatulot jäävät kauaksi huipputuloista.

Osalla apteekkareista verotettavat tulot jäävät jopa muutamiin kymmeniin tuhansiin euroihin. Verotietojen perusteella useiden pienempienkin apteekkien apteekkareiden ansio- ja pääomatulotulot yltävät kuitenkin yhteenlaskettuna noin 100 000 euroon.

Apteekista saatavien tulojen lisäksi apteekkareilla voi olla muita tuloja. Lisäksi osa apteekkareista on yhtiöittänyt muun kuin lääkkeiden myynnin apteekissa. Näiden yhtiöiden osalta apteekkarien verotiedoissa näkyvät ne tulot, joita he ovat yhtiöistä tulouttaneet. 



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.