Mainos

Apurahansaajille tekeillä kunnon sosiaaliturva

Suomessa on erilaisia apurahansaajia vuosittain noin 7000.

Sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy ajamaan parannusta apurahansaajien sosiaaliturvaan ja eläkkeisiin. Valtiosihteeri Leila Kostiaisen mukaan lakiesitys valmistellaan kevään aikana.

Rahoituksesta neuvotellaan kesän budjettineuvotteluissa. Parannukset voisivat tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Tieteellistä tutkimusta tai taidetta apurahan turvin vuosia tekevät ovat nykyisin huonossa tilanteessa, koska heille ei kerry työeläkettä. Jos he sairastuvat, he saavat minimitason sairaspäivärahaa vasta 55 sairauspäivän jälkeen. Myös vanhempainraha on minimitasoa.

Esimerkiksi yliopistoissa väitöskirjan tekijät ovat erilaisessa asemassa. Jos he ovat työsuhteessa assistenttina, heillä on normaali sosiaaliturva, mutta apurahan turvin väitöskirjaa valmistelevan sosiaaliturva on heikko.

Suomessa on erilaisia apurahansaajia vuosittain noin 7 000.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.