Mainos

Arajärvestä vuoden unikeko

Valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi on vuoden 2002 virallinen unikeko. Unikekoa on nykyisessä muodossaan juhlittu vuodesta 1959 lähtien.

Valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi on vuoden 2002 virallinen unikeko. Hän sai kylmän herätyksen Naantalin vanhankaupungin rannassa lauantaiaamuna kello 7, kun uninen sankari molskautettiin mereen.

Unikeon henkilöllisyys selvisi satapäiselle yleisölle vasta, kun Arajärvi kapusi takaisin kuivalle maalle. Tosin osalla yleisöstä oli hetken aikaa tunnistamisongelmia, sillä valiokuntaneuvos näytti vieraalle ilman silmälaseja.

Löylyjen jälkeen vastavalittu unikeko matkusti kulkueessa halki kaupungin. Reitin varrelle oli kokoontunut runsaslukuinen yleisö tervehtimään unikekoa.

Naantalin unikeonpäivällä on jo pitkät perinteet, sillä sitä on vietetty jo 1800-luvulta saakka. Nykyisessä muodossaan unikekoa on juhlittu vuodesta 1959 lähtien. Unikekojen juhliminen on kansainvälinen perinne, jonka juuret juontavat ikivanhaan legendaan.

Tarinan mukaan seitsemän kristittyä miestä pakeni vainoa ajanlaskumme kolmannella vuosisadalla piiloutuen luolaan nykyisen Turkin alueella. Siellä he nukkuivat lähes kaksi vuosisataa, sillä he halusivat herätä vasta, kun kristinusko on voittanut pakanuuden.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 27.07.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.