Mainos

Aranda lähtee jälleen tutkimusmatkalle Itämerelle

Tutkimuksissa selvitetään muun muassa fosforin eri esiintymismuotoja sekä ravinne- ja metallipitoisuuksia.

Merentutkimuslaitoksen tutkimusalus Aranda lähtee heti pääsiäisen jälkeen kevään toiselle tutkimusmatkalleen. Matka on viikon pituinen, ja se suuntautuu pohjoisen Itämeren kautta Pohjanlahdelle.

Tutkimusmatkalla jatketaan sedimentien eli merenpohjassa olevien kasautumien ja veden rajapinnan tutkimuksia, joita on tehty viime vuosina Suomenlahdella. Niissä muun muassa selvitetään fosforin eri esiintymismuotoja sekä ravinne- ja metallipitoisuuksia.

Matkalla kartoitetaan myös Itämeren tämänhetkistä vointia yleisesti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.