Mainos

Arhinmäki arvostelee mediaa: Kreikan korruptiopuolueiden pitäisi jatkaa?

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki iloitsee vasemmistolaisen Syriza-puolueen vaalivoitosta Kreikassa.

Arhinmäki osallistui Syrizan vaalivalvojaisiin eilen Ateenassa. Hän kirjoittaa blogissaan, että kreikkalaiset äänestivät muutoksen puolesta.

Arhinmäki ihmettelee eurooppalaisten tiedotusvälineiden suhtautumista.

– Itseasiassa on ollut hämmästyttävää seurata eurooppalaisen median reaktiota etukäteen siihen, että 40 vuoden jälkeen Syriza on ollut murskaamassa korruptoituneen eliitin vallan. Yhtäkkiä koko maan kriisiin ajaneiden puolueiden tulisi median mukaan saada jatkaa vallankahvassa, kirjoittaa Arhinmäki blogissaan.

Arhinmäen mukaan Suomessakin puhutaan vain Kreikan velkahelpotuksista.

– Paljon oleellisempaa on se, että Syriza on luvannut lopulta puuttua korruptioon ja laittaa verojärjestelmä uusiksi niin, että veroja myös kerätään, hän kirjoittaa.

Arhinmäki arvostelee myös Kreikka-tukitoimia. Hänen mukaansa Vanhasen hallituksen hyväksymässä Kreikan ykköspaketissa ei pelastettu Kreikkaa tai kreikkalaisia, vaan lähinnä saksalaiset ja ranskalaiset pankit.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.