Mainos

Arhinmäki Ylelle: Snowdenia tulisi suojella

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki katsoo, että Yhdysvaltain urkintaskandaalin paljastanutta Edward Snowdenia kuuluisi eurooppalaisten arvojen mukaan suojella. Asiasta kertoo Yle.

Arhinmäki kuitenkin muistuttaa, että vakoiluskandaalin paljastaneen Edward Snowdenin olisi jätettävä turvapaikkahakemuksensa Suomeen. Snowden on pyytänyt turvapaikkaa yli 20 maasta.

– Tietysti meidän pitää myös kunnioittaa Suomen lakeja. Jokainen hakemus pitää käsitellä yksilöllisesti. Tämä koskee myös paljon julkisuutta saanutta, ja lainsäädäntö lähtee siitä, että hakemus pitää jättää Suomessa ja sen jälkeen se käsitellään. Ei voi olla myöskään niin päin, että joitain hakemuksia käsitellään ohi muiden, Arhinmäki sanoo Ylen haastattelussa.

Vasemmistonuoret vaatii kannanotossaan, että Suomi tarjoaisi Snowdenille turvapaikkaa. Järjestö haluaa myös, että Suomen hallitus torjuisi vapaakauppasopimuksen, jota EU suunnittelee Yhdysvaltojen kanssa.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.