Mainos

Arjen tekniikka jättää yhä useammin jäljen

Yhä useammat arjen tekniset laitteet tallentavat tietoa käyttäjästään. Tietoturva-asiantuntijoiden mukaan ihmiset hahmottavat heikosti käytön jättämiä jälkiä.

Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen arvioi, että parhaiten ihmiset tuntevat kännykän ja tietokoneen tietosuojaa. Esimerkiksi auton, urheilurannekkeiden tai kodeissa yleistyvien älykodinkoneiden tiedon tallentamisen hahmottaminen on huonompaa.

- Käyttäjä ei välttämättä tiedosta, että hänestä lähtee tietoja, vaikkei tieto aina kriittistä olekaan, Hyppönen sanoo.

Tiedot saavat uusia käyttötarkoituksia. Maailmalla esimerkiksi yritykset ovat kiinnostuneita työntekijöidensä kunnosta ja ostavat tietoja, joita vaikkapa heidän sykemittarinsa tallentavat.

Teknisten laitteiden tietoja hyödyntää myös esimerkiksi poliisi. Eniten poliisi hyödyntää edelleen puhelimia ja tietokoneita, mutta esimerkiksi autonavigaattori voi kertoa epäillyn liikkeistä.

- Niistä voi saada kuvaa siitä, missä on käyty ja liikuttu, sanoo rikosylikomisario Göran Wennqvist keskusrikospoliisista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.