Mainos

Arkkipiispan köyhyysryhmä vaatii parannuksia perusturvaan

Arkkipiispa Kari Mäkisen kokoama, suomalaista köyhyyttä ja toimeentuloa pohtinut monialainen työryhmä esittää tulevaan hallitusohjelmaan viittä toimenpidekokonaisuutta.

Ryhmä esittää, että nuorten syrjäytymiseen tulee puuttua nykyistä tehokkaammin ja työllistymismahdollisuuksia on parannettava mm. järjestämällä pitkäaikaistyöttömille tukitöitä.

Lisäksi alkoholilakeja tulisi työryhmän mielestä kiristää. Kansalaisjärjestöjä ryhmän mielestä tulisi tukea kuten yrityksiä.

Oletettavasti hankalin kohta toteuttaa olisi työryhmän esittämä ansio- ja perusturvan parantaminen sekä asumistuen nostaminen. Kansalaisten verokohteluun työryhmä ei ottanut kantaa.

Köyhyystyöryhmän raportin allekirjoittajina ovat arkkipiispan lisäksi SAK, EK, Kuntaliitto, STTK, Akava, Sosiaali-ja terveysturvan keskusliitto STKL ja Työttömien valtakunnallinen yhteistoimintajärjestö TVY.

Katso Pauli Poutasen juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.