Mainos

Armeijan raivaajarobotti tuotu Vihtavuoren vaara-alueelle

Pioneerirykmentti on antanut virka-apuna Laukaan vaara-alueen operaatioon räjähteiden raivaajarobotin ja kaksi henkilöä sitä käyttämään.

Raivaajarobottia käytetään räjähteiden paikallistamiseen, tarkastamiseen ja purkamiseen.

Laitetta käytetään tässä tapauksessa vaarallisen kohteen tarkastamiseen, käytännössä kohdetta kuvataan laitteessa olevalla kameralla.

– Armeija on apuna eristämässä aluetta ja teknistä apua, Keuruun pioneerirykmentin operaatiopäällikkö majuri Juha Pelto kertoo puhelimitse aamupäivällä

Pelto arvelee, että varusmiehiä saatetaan tarvita lisää vaara-alueen eristämiseen.

– Virka-apu osasto on ollut paikalla aamuseitsemältä eristämässä tehdasaluetta, ehkä noin 500 metrin etäisyydeltä.

Jos operaation johto, eli Pelastuslaitos päättää laajentaa eristystä, niin sitten tarvitaan lisää väkeä.

Esimerkiksi Tikkakosken varuskunnasta voidaan tarvita lisäjoukkoja.

(MTV)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.