Mainos

Arvio syysmyrskyjen puutuhoista kaksinkertaistui

Viime syksyn Pyry- ja Janita-myrskyt jättivät jälkeensä ainakin 7,3 miljoonaa kuutiometriä tuhopuuta. Puuvaurioiden määrä nousi Metsäntutkimuslaitoksen inventoinneissa lähes kaksinkertaiseksi metsäkeskusten alustaviin arvioihin verrattuna.

Kaatunutta puuta määrästä on 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Alle puolet tuhopuusta oli katkennut, kallellaan tai muuten vaurioitunut. Puuyksilöiden määrässä laskettuna vaurioita kovasta tuulesta sai yhteensä noin 20 miljoonaa puuta. Koko puumäärään suhteutettuna kaatuneiden ja vaurioituneiden puiden osuus oli 1,4 prosenttia, Metsäntutkimuslaitos arvioi.

Laitos inventoi tuulituhot lähes neljän miljoonan hehtaarin metsäalueella joulukuussa 2001. Alueellisesti inventoinnit rajattiin Hämeen-Uudenmaan ja Pirkanmaan metsäkeskusten alueille, mutta osittain huomioitiin myös etelärannikon, Lounais-Suomen, Pohjamaan ja Keski-Suomen metsiä.

Puolet tukkipuuta

Arviolta puolet kaatuneesta ja vaurioituneesta puusta on tukkipuuta. Kokonaismäärästä 62 prosenttia oli kuusta, 34 prosenttia mäntyä ja 4 prosenttia koivua. Laitoksen mukaan lopullinen puuston arvon aleneminen selviää vasta korjuussa, kun myös puutavaran laatuun vaikuttavat vauriot tulevat ilmi.

Vajaatuottoiseksi myrskyt kuitenkin saivat arviolta 16 000 hehtaaria metsää. Valtaosalla alueista vauriot olivat kuitenkin niin vähäisiä, ettei puunkorjuu ollut tarpeen. Pikaisen puunkorjuun tarpeessa oli myrskyjen jälkeen noin 460 000 hehtaaria metsästä, kun myrskyn jäljet näkyivät selvästi yli miljoonalla hehtaarilla. Metsäntutkimuslaiton inventoi myrskytuhot niin sanottujen koealaverkostojen avulla. Tuhopuuston kokonaistilavuuden otantavirhe on 15 prosenttia puoleen tai toiseen.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.