Mainos

Arvopaperinvälittäjille halutaan pakollinen tutkinto

Finanssialan keskusliitto haluaa arvopaperinvälittäjille mitä pikimmin pakollisen tutkinnon, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat.

Lehden haastatteleman johtajan Markku Savikon mukaan tutkinto olisi ajokortti sille, että saa antaa asiakkaalle sijoitusneuvontaa. Tavoite on kirjattu Finanssialan keskusliiton suunnitelmiin.

Tutkinnon rakennetta ei ole vielä suunniteltu, mutta se rakentuisi Arvopaperivälittäjien yhdistyksen sijoituspalvelututkinnosta ja sijoitusneuvonnan tutkinnosta.

Kuluttajatutkimuskeskuksen selvitys paljasti reilu vuosi sitten pankkien sijoitusneuvonnassa puutteita. Pankkien konttoreihin tehtiin haamukäyntejä, joissa kyseltiin neuvoja 50000 euron sijoittamiseen. Enimmäkseen pankeista tuputettiin rahastoja ja löysiä neuvoja.

Esimerkiksi Ruotsissa sijoitusneuvojien toimintaa seurataan tarkasti. Jos tutkinnon suorittanut jää tyrimisestä kiinni, nimi päätyy mustalle listalle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.