Mainos

Asbestin aiheuttamat syöpätapaukset kasvussa

Syöpätapausten määrän kasvu saattaa johtua siitä, että ammattitauteja osataan diagnosoida aiempaa paremmin.

Asbestialtistuksesta aiheutuneiden syöpätapausten määrä on kasvussa. Vuonna 2002 asbestin aiheuttamien ammattisyöpien määrä oli 130, mikä on selvästi enemmän kuin aiempina vuosina, tiedottaa Hengitysliitto.

Asbestialtistuksesta on usein kulunut kymmeniä vuosia ennen syövän ilmenemistä. Kaikkiaan asbestin aiheuttamista ammattitaudeista kärsii lähes 10 000 ihmistä. Liitto arvioi, että syöpämäärien kasvua saattaa selittää se, että ammattitauteja osataan diagnosoida aiempaa paremmin.

Lisäksi lääkärit tietävät asbestin aiheuttamasta syöpäriskistä enemmän. Asbestia käytettiin yleisesti esimerkiksi rakennusalalla eristysaineena vielä 1980-luvulla. Asbestille altistuneita arvioidaan olevan maassamme noin 200 000.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.