Mainos

Aseiden haltuunottoon kaivataan selvyyttä

Laki on epäjohdonmukainen sen suhteen, millä perusteella poliisi voi ottaa ampuma-aseen väliaikaisesti talteen. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja päätyi tähän tulokseen ratkaistessaan kahta asiaa koskenutta kantelua.

Lain mukaan ampuma-ase on otettava haltuun, jos sen väärinkäytön vaara on "ilmeinen". Kahden viikon päästä on tehtävä päätös aseen antamisesta takaisin tai sen pitämisestä. Kolmeksi kuukaudeksi aseen voi sen sijaan viedä, jos on "perusteltua syytä epäillä", että sitä käytetään väärin.

Pajuojasta kahden viikon haltuunotto vaatii järeämmät perusteet kuin kolmen kuukauden, mikä on epäloogista. Hänen mukaansa on ollut myös epäselvyyttä siitä, mitä lakia aseen viemisessä noudatetaan.

Apulaisoikeusasiamies ottaa kantaa myös siihen, pitääkö aseluvat aina peruuttaa lähestymiskieltoon määrätyiltä. Poliisihallituksen mukaan näin on, mutta Pajuojasta tapaukset on harkittava erikseen.

(MTV3 -STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.