Mainos

ASEM-kädenvääntö jatkuu

Kokouksesta päättävä EU-ministerivaliokunta kokoontuu seuraavan kerran perjantaina.

Pohdinta ASEM-huippukokouksen isäntäkaupungista jatkuu edelleen. Helsinki ja Tampere tekevät jatkuvasti lisäselvityksiä kokouksen järjestelykustannuksista ja majoitustarpeista. Kertaalleen Tampereelle myönnetyn kokouksen jatkuva vatvominen alkaa tamperelaisia jo osin kyllästyttää.

Tampereen kaupungin ASEM-työryhmä on kokoustanut viime päivinä ahkerasti. Työryhmä on tehnyt tarvittavat lisäselvitykset EU-puheenjohtajasihteeristölle. Viimeisin yhteenveto lähetettiin tänään.

Alkuperäinen kustannuslaskelma ei ole lukuisten lisätyötuntien jälkeen juuri muuttunut.

- Lisäselvitysten pyyntöhän johtui siitä, että on oletettavissa että kokouksen osallistujamäärä kasvaa. Tämä tietysti tuo luonnollisesti lisää kuluja siihen. Olemme kuitenkin todenneet, että kulut eivät kasva siitä kovin paljoa vaikka väkimäärä kasvaa, kertoo Tampereen kaupungin hallintopäällikkö Raimo Huusari.

Kokouksesta päättävä EU-ministerivaliokunta kokoontuu seuraavan kerran perjantaina. Saadaanko lopullinen päätös valmiiksi jo silloin on epäselvää.

Päätöstä odottavat myös hotellit.

-Tietysti se on kiusallista, että päätös viivästyy ja eletään epävarmuudessa. Tällä hetkellä ei vielä taloudellisia vaikutuksia ole koska puhutaan reilun vuoden päästä olevasta tapahtumasta, toteaa hotellinjohtaja Lorenz Salo Sokos Hotel Ilveksestä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.