Mainos

Asem-mielenosoituksen poliisitoimet joutuvat syyniin

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies kertoo saaneensa jo muutamia kanteluita viikonlopun tapahtumiin liittyen. Myös tietosuojavaltuutettu haluaa poliisilta selvityksen sen toimista Smash Asem -mielenosoituksen yhteydessä.

Olitko paikalla mielenosoituksessa?Lähetä kuvia Uutissilmään 16316.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies tutkii poliisin toiminnan lauantain Smash Asem -mielenosoituksessa.

Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt kertoo saaneensa jo muutaman kantelun liittyen viikonlopun tapahtumiin. Osa kantelijoista on huolissaan mielenosoittajien piirittämisestä ja kiinniotoista.

Poliisi keskeytti anarkistien mielenosoituksen lauantaina heti sen alkamisen jälkeen Helsingin keskustassa ja saartoi mielenosoittajat.

- Ainakin pari kanteluista on hyvin yleisluontoisia, mutta voi olla, että niitä tulee lähipäivinä lisääkin, Lindstedt summaa.

Oikeusasiamiehen tehtävä on valvoa, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Oikeusasiamies ottaa asioita tutkintaan yleensä kanteluiden perusteella. Hän voi puuttua epäkohtiin myös omasta aloitteestaan.

- Täällä oli jo aamulla vakavassa mietinnässä, pitäisikö asia ottaa tutkintaan, mutta tosiaan kanteluita oli ehtinyt sähköpostitse tulla, apulaisoikeusasiamies Lindstedt kertoo.

Tietosuojavaltuutettu: Asem-mielenosoituksesta selvitys

Eduskunnan oikeusasiamiehen lisäksi myös tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on ilmoittanut pyytävänsä poliisilta selvitystä muun muassa mielenosoittajien ja yleisön kuvaamisesta.

Silminnäkijöiden mukaan poliisi valokuvasi saartorenkaan sisään jääneitä ihmisiä. Rajavartiolaitoksen henkilökunta puolestaan kuvasi videolle myös saartorenkaan ulkopuolella olevaa yleisöä.

- Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tekninen valvonta on kohdistunut henkilöihin, joilla ei ole ollut mitään tekemistä koko tapahtuman kanssa, vaan he ovat olleet täydellisen sivullisia. Eli tämä tiedon keräysvaihe on yksi, jonka tulemme selvittämään, Aarnio kommentoi.

"Miten kuvia käytetään?"

Aarnion mukaan toinen keskeinen kysymys on se, mihin kuvat päätyvät.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio

- Huoleni on se, että kukaan viaton kansalainen ei joudu tänne poliisin järjestelmiin sen takia, että on sattumalta ollut jossakin paikalla, Aarnio toteaa.

Hänen mukaansa poliisin on syytä varautua siihen, että ihmiset haluavat tietää, mihin heistä otetut tiedot ovat päätyneet.

Tapahtumia on Aarnion mielestä syytä pohtia myös kokoontumisvapauden näkökulmasta.

- Toinen on sitten tämän saartotoimenpiteen aiheuttama ongelma ihmisten liikkumisvapaudelle. Tämä on sen tapainen asia, mistä pitäisi konsultoida muitakin lainvalvontaviranomaisia, että mikä tässä on järkevä etenemistapa, tietosuojavaltuutettu sanoo.

Aarnion mukaan selvityksen tekemiseen ja kommentoimiseen täytyy varata aikaa ainakin kuukausi.

Tarkkailijaryhmä esittää arvokeskustelua poliisin toiminnasta

Smash Asem -mielenosoitusta seurannut kansalaistarkkailjat-ryhmä arvioi, että omaisuuden suojelu ylikorostui poliisin toiminnassa kansalaisoikeuksien turvaamisen kustannuksella. Tutkijoista ja aktivisteista koostuva ryhmä toivoo, että poliisin toiminnan arvovalinnoista keskusteltaisiin samoin kuin kansalaisten tietosuojasta.

Kansalaistarkkailijat pitävät tärkeänä, että poliisi antaa kattavan selvityksen siitä, mitä tietoja se on kerännyt, mitä varten ja millä perustein sekä mitä mielenosoittajien henkilötiedoilla tehdään.

Tutkijat ja aktivistit seurasivat poliisin, median ja mielenosoittajien toimintaa kaduilla, putkassa ja kotona. Ryhmän mukaan median raportoinnissa jäivät taka-alalle monet tärkeät kysymykset kuten poliittisen osallistumisen leimaaminen nuorisoaktivismiksi ja julkisen tilan militarisointi sekä näiden vaikutus poliittiseen osallistumiseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.