Mainos

Suomi on myynyt aseita puolustusministeriön luvalla epävakaisiin ja sortaviin maihin

Ajatushautomo SaferGloben julkaisema Suomen asevalvontaraportti nostaa esille Suomen harjoittaman ase- ja sotatuotekaupan epävakaisiin ja sortoa harjoittaviin maihin.

Asevalvontaraportissa nostetaan esille muun muassa puolustusministeriön myöntämät luvat viedä kiväärin patruunoita Turkin erikoisjoukoille ja santarmeille, huolimatta maan heikentyneestä ihmisoikeustilanteesta sekä Turkin hallinnon ja Kurdistanin työväenpuolue PKK:n välisestä aseellisesta konfliktista. Raportissa nostettiin esille esimerkiksi Turkissa vuoden 2015 tammikuussa sattunut tapaus, jossa poliisi ampui mielenosoituksessa poliisia kivillä heitelleen pojan.

Aseiden vientiluvista päätettäessä tulee ulkoasiainministeriön mukaan huomioitava, soveltuvatko aseet ihmisoikeusloukkauksiin. Käsiaseiden, kiväärien ja ammusten on aiemmin Saudi-Arabiaan kohdistuvan viennin osalta katsottu olevan riskialttiita, koska niitä voidaan käyttää esimerkiksi mielenosoittajia vastaan.

– Asevientejä voi lähestyä kahdesta eri näkökulmasta. Voidaan tarkastella, miten Suomi noudattaa asevientiä koskevia kansainvälisiä sopimuksia. Toisaalta voidaan myös kysyä, ovatko aseviennit linjassa Suomen rauhanrakentamista ja ihmisoikeuksia painottavan ulkopolitiikan kanssa, toteaa Suomen asevalvontaraportin päätoimittaja Kari Paasonen tiedotteessa.

Toinen kyseenalaiseksi nostettu esimerkki on Turkmenistanin puolustusvoimille myydyt tarkkuuskiväärit. Vielä vuonna 2012 vastaava lupahakemus evättiin. Maan hallintoa pidetään raportin mukaan yhtenä maailman sortavimmista. Aseiden vientiä maahan kuvaillaankin raportissa kyseenalaisena, vaikkei luultavasti EU:n kannan vastaisena. 


Vientilupia evätty kolme

Sotatuotteille myönnettiin viime vuonna reilut 300 vientilupaa, mikä on kolmannes enemmän kuin edellisvuonna.

Kielteisiä päätöksiä tehtiin vuoden aikana kolme. Yksi koski viiden etäisyysmittarinmoduulin vientiä Venäjälle, minkä taustalla liene Ukrainan kriisin jälkeen Venäjään kohdistunut EU:n asevientikielto. Myös Venäjälle suuntautunut yli tuhannen tonnin suojateräsviennin hakemus hylättiin.

Kolmas hylätty vientilupahakemus koski Irakiin vietävää sirpalesuojajärjestelmää. Ulkoasiainministeriön mukaan luvan epäämisen taustalla oli muun muassa huoli tuotteen loppukäytön valvonnasta.

Saudi-Arabiaan kohdistuneet suuret kaupat ovat herättäneet paljon keskustelua. Samalla kun esimerkiksi Ruotsi ja Saksa ovat keskeyttäneet aseviennin maahan on Suomi tiivistänyt suhteitaan maahan puolustusteollisuuden parantamiseksi. Saudi-Arabian vienti koostui pääasiassa kranaatinheittimistä.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.