Mainos

Asevelvollisuus pitää puolustusmenot kurissa

Suomen puolustusmenot ovat suhteellisen alhaiset verrattuna muihin länsimaihin. Hankintamenot ovat kuitenkin korkeammat kuin ydinaseettomissa Nato-maissa keskimäärin.

Ilman yleisen asevelvollisuuden tuomia puolustusmenojen säästöjä Suomi sijoittuisi vertailussa paljon korkeammalle, todetaan Elinkenoelämän tutkimuslaitoksen Etlan julkaisemassa selvityksessä eri maiden puolustusmenoista.

Toisaalta asevelvollisuus aiheuttaa kansantaloudelle myös kustannuksia, tutkimuksessa todetaan. Asevelvollisuuttaan suorittavat ovat poissa työvoimasta, eivätkä voi opiskella tai tehdä töitä.

Tutkimuksessa todetaan myös, että huoltovarmuuden ylläpitäminen muuttuvassa maailmassa vaatii uusia toimia. Suomen haavoittuvuutta lisäävät riippuvuus tuontienergiasta sekä merikuljetuksista. Elintarvikkeiden tuotannon osalta Suomen omavaraisuus on korkeahko.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.