Mainos

Asiakkaat hämmentyneitä VR:n lipunmyyntipisteissä

Lippusotku aiheutti ruuhkaa alkuillasta Helsingin päärautatieasemalla. Paikalla ollut MTV3:n toimittaja Anna Zareff kertoo, että lipunmyyntipisteistä oli auki vain kuusi, kun niitä on kaikkiaan 17. Tunnelma ei ollut kaoottinen vaan pikemminkin ahdistunut niin matkustajien kuin henkilökunnankin keskuudessa.

Lipunmyynnissä poikkeustilanne näkyi muun muassa ilmaisena kahvitarjoiluna. Paikalle on ollut myös VR:n neuvojia, jotka kehottavat matkustajia ostamaan liput vasta junassa.

Toimittajan mukaan asemalla oli runsaasti myös ulkomaalaisia turisteja. Turistit joutuivatkin heti suomen kielen pikakurssille, sillä automaateissa on ainoastaan suomeksi maininnat, etteivät ne ole toiminnassa.

Matkustajat saaneet tarpeekseen

Toimittajan haastattelema mies ihmetteli, miten valtion monopoliyhtiö voi toimia aivan kuin asiakkaalla olisi olemassa vaihtoehto, että he voisivat valita jonkun toisen junayhtiön. Hänen mielestään asiakaspalvelun lupauksesta tulisi pitää kiinni juuri VR:n aseman vuoksi.

Mies totesikin välttävänsä VR:ää mahdollisuuksien mukaan, juuri näiden ongelmien vuoksi.

Yli tunnin verran junalippuaan odotellut nainen kertoi toimittajalle, että hän oli ostamassa junalippua ennakkoon loppuviikolle. Nainen ei halunnut ostaa lippua VR:n ohjeen mukaan vasta junasta.

Ongelmana on se, että junasta ei saa paikkalippua, mikä pitkillä junamatkoilla on kovin rasittavaa.

Lisäksi matkustajat ihmettelivätkin, miten junaliput saadaan junassa ylipäätään myytyä. Konduktööreistä on pula jo nyt ja myyntitapahtuma vie jonkin verran aikaa.

Rautatieasemalla tavattujen matkustajien mukaan lähijunissa ei tänään ole konduktöörejä näkynyt. Päivän tunnelman voikin hyvin tiivistää jonotukseen kyllästyneen miesmatkustajan kommenttiin.

– Ihmiset ovat kypsiä jo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.