Mainos

Asiantuntija: Biopankit mullistavat lääketieteen

Suomen ensimmäiset biopankit ovat aloittaneet toimintansa Helsingissä ja Turussa. Sitran johtaja Antti Kivelän mukaan biopankit tulevat mullistamaan lääketieteen. 

- Tiedämme, että ihminen kantaa jotakin silmien väriä ja nyt se voidaan haluttaessa analysoida etukäteen. Tähän mennessä lääkkeet on tehty keskimääräiselle ihmiselle, mutta jatkossa jokaiselle yksittäiselle henkilölle voidaan määritellä sopiva lääke. 

Biopankkien tehtävänä on kerätä, käsitellä ja säilyttää näytteitä sekä niiden tietoja. Biopankkien yksi merkittävimmistä tehtävistä on edistää lääketieteellistä tutkimusta.

- Biopankit auttavat akateemisessa perustutkimuksessa ja jopa kliinisessä tutkimuksessa. Sen avulla tehdään myös tuotekehitystä, Auria Biopankin johtaja Heli Salminen-Mankonen kertoo. 

Luovuttajien tietosuoja halutaan turvata 

- Näytteen antaminen biopankkiin on vapaaehtoista, ja sen voi perua milloin tahansa.

- Tutkimuksessa luovuttajan henkilöllisyyttä ei voida yhdistää näytteeseen. 

- Halutessaan luovuttaja voi saada tietoa esimerkiksi perinnöllisistä sairauksista. 

- Auria Biopankki on kerännyt näytteitä potilaskäyntien yhteydessä Varsinais-Suomen alueella toukokuusta lähtien. 

- Porissa ja Vaasassa on määrä aloittaa piakkoin. 

- Aurian omistavat Turun yliopisto ja länsirannikon sairaanhoitopiirit. 

- Biopankit toimivat valvontavirasto Valviran ja Tietosuojavaltuutetun valvonnassa. 

Lähde: STT 

Asiantuntijoiden mukaan Suomesta voi tulla jopa biopankkitoiminnan ja uuden terveydenhuollon kärkimaa. 

- Meillä on melko homogeeninen kansa ja pystymme tutkimaan uusista lääkkeistä ja menetelmistä, miten ne toimivat populaatiossa. Jos puitteet ovat kunnossa, niin Suomi on ainutlaatuisessa asemassa tutkimusta varten.

Salminen-Mankosen mukaan Suomen suurin vahvuus on kansalaisten luottamus biopankin toimintaan.

- Kansalaiset haluavat olla osallisena lääketieteellisessä tutkimuksessa.

Biopankissa suuri massa veri- ja solunäytteitä voidaan muuntaa dataksi, jonka jälkeen näytteistä voidaan tutkia, millaista perimää kannamme mukanamme. 

- Tänä päivänä laktoosi-intoleranssi testataan geenitestinä. Voimme testata, onko henkilöllä taipumusta oireiluun. 

Biopankki on julkinen organisaatio, eikä se tee liiketoimintaa. Rahoitusta se saa esimerkiksi tuotekehitysyhteistyöstä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.