Mainos

Asiantuntija ehdokaspulasta: Joukkopuolueiden aika ohi Suomessa

Puolueilla on ollut aiempaa vaikeampaa haalia ehdokkaita kasaan syksyn kuntavaaleihin. MTV3:n vaaliasiantuntijan mukaan syyt tähän ovat olleet jo vuosia näkyvissä.

– Valtuustoon toki vaaditaan enemmän ehdokkaita kuin eduskuntavaaleissa, mutta kyllähän tämä kertoo, että joukkopuolueiden aika on ohi Suomessa. Kun alle neljä prosenttia aikuisväestöstä kuuluu poliittisiin puolueisiin, niin 96 prosenttia ei kuulu, Åbo Akademin professori Kimmo Grönlund pohti MTV3:n Huomenta Suomessa.

Grönlundin mukaan ole puolueisiin sitoutumattomista ryhmistä ja henkilöistä ei ole pitkällä tähtäimellä apua kuntien asioiden hoidossa.

– Sitoutumattomat liikkeet ajavat usein vain yhtä asiaa ja hiipuvat sitten nopeasti. Ryhmillä voi olla jonkinlainen tulevaisuus, mutta valtakunnan tasolla olisi hyvä miettiä keinoja, millä tavallisia kansalaisia saataisiin mukaan päätöksenteon osaksi.

MTV3 Uutisten eilisessä puoluekannatuskyselystä Grönlund nostaa esiin perussuomalaisten lähes 17 prosentin kannatuslukeman.

– Eduskuntavaalien jälkeisissä tutkimuksissa perussuomalaisia äänestäneet vastasivat halunneensa vauhtia jämähtäneeseen puoluejärjestelmään. Muutoksen halu ei ole vielä kadonnut, ja nyt sitä halutaan kotikunnassa.

Suurimpien puolueiden johtajat ovat tänään Keravan asemalla syksyn ensimmäisessä televisioitavassa tentissä. Perussuomalaisten sairastunutta puheenjohtaja Timo Soinia tuuraa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner. Lähetys tentistä alkaa MTV3:lla kello 17.30.

(MTV3)

Katso MTV3:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlundin haastattelu: (Huomenta Suomi 13.9.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.