Mainos

Asiantuntija ehdottaa aasialaisten kikkaa katupölyä vastaan

Asiantuntija ehdottaa myös suomalaisille hengityssuojainten käyttöä katupölyn haittojen ehkäisemiseksi. Esimerkiksi Japanin suurkaupungeissa hengityssuojaimet ovat ahkerassa käytössä.

Katupöly ja sen aiheuttamat haitat ovat jälleen ajankohtaisia etenkin Etelä-Suomen kaupungeissa. Hienojakoinen katupöly kulkeutuu hengityksen mukana keuhkoihin, nenään ja silmiin.

Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne toteaa, että katupölystä kärsivät etenkin ne, joiden hengitystiet ovat ärtyneet. Puolanne ehdottaa myös suomalaisille aasialaisten hyväksi kokemaa keinoa.

– Voisi harkita, että käytettäisiin tämmöisiä kertakäyttöisiä P2- tai P3-luokan suojaimia, koska ne estävät myös hienojakoisemman pölyn siirtymistä hengitysteihin ja edelleen sieltä jopa verenkiertoon. Hengityssairaille voi suositella hengitystä keventävällä uloshengitysventtiilillä varustettua suojainta.

Katupölyssä on mukana muun muassa heinojakoista hiekkaa, asfalttipölyä ja kumia. Se saadaan poistettua vain pesemällä kadut perusteellisesti.

Katupölyaika useita viikkoja etuajassa

Esimerkiksi Etelä-Suomen kaupungeissa kadut ovat jo sulaneet ja talven hiekoitushiekka sekä kuluva asfaltti pölyää monin paikoin.

Muiden muassa Helsingin kaupungilla katuhiekan poisto on jo täydessä vauhdissa.

Rakennuspalvelu Staran yksikönjohtaja Ville Alatyppö kuitenkin toteaa, että hiekan poisto jopa pahentaa katujen pölyämistä.

– Kun karkea sepeli poistetaan sulan kadun pinnasta niin liikkuminen helpottuu.  Mutta sitten se sepeli ei ole enää sitomassa pölyä. Mikäli sää jatkuu kuivana, niin meille on luvassa hyvinkin pölyisiä päiviä.

Alatypön mukaan jo kertaalleen harjattuja katuja joudutaan todennäköisesti hiekoittamaan uudelleen ensi viikolla, kun ne jäätyvät yöpakkasten vuoksi.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.