Mainos

Asiantuntija: Heleniuksen voitto vaikea niellä

Ammattinyrkkeilijä Robert Helenius on voittanut ammattinyrkkeilyn EM-ottelussa britti Dereck Chisoran. Voitollaan Helenius on ensimmäinen suomalainen raskaansarjan Euroopan mestari.

Helenius voitti eilen 12-eräisessä iskujuhlassa Chisoran hajaäänituomiolla pistein 115-113, 115-113, 113-115. Heleniuksella on takanaan nyt 17 ammattilaisottelua, joista tilillä on pelkkiä voittoja.

Heleniuksen voitto on herättänyt paljon keskustelua, eikä pelkästään vastustaja Chisoran leirissä. Myös nyrkkeilyvalmentaja Freddie Roachin, jota pidetään ehkä maailman parhaana nyrkkeilyvalmentajana, on vaikea niellä Heleniuksen pistevoittoa.

- On hämmästyttävää, että Helenius voi sanoa voittaneensa ottelun. Hän sanoo voittaneensa ottelun, mutta nyt hän selittelee loukanneensa kätensä ensimmäisessä erässä. Ehkä hän ei vain ollut iskussa, mutta tuomio oli järkyttävä, Roach tilittää boxingscene.comille.

- Tuomio vahingoittaa nyrkkeilyä. Näin ei pitäisi käydä, mutta tämä on elämää. Ehkä hän loukkasi kätensä. Ehkä hän ei ollut vedossa. Ehkä he ottelevat uudestaan Englannissa ja me saamme toisen tuloksen.

"Tuomarointi kamalaa

"Myös Chisoran promoottori Francis Warren oli tyrmistynyt hajaäänituomiosta, jolla Helenius voitti.

- Tätä ottelua voi mielestäni kutsua kamalaksi ryöstöksi. Dereck voitti ottelun selvästi, Warren väitti ottelun jälkeen.

Chisoran taustajoukkojen mukaan tuomareiden suoritus oli kamala.

- Tällaiset päätökset ovat pöyristyttäviä. Koko maailma tietää, että me voitimme tämän ottelun, Chisoran valmentaja Don Charles latasi.

Helenius odottaa uusintaottelua

Robert Helenius lupaa tyrmäävänsä Dereck Chisoran miesten välisessä uusintaottelunsa, kunhan käsi on kunnossa.

- Mielestäni matsi oli tosi tasainen ja olisi jännä ottaa uusi matsi, kun käsi on kunnossa. Hän teki hyvän matsin, minä tein hyvän matsin, mutta mielestäni voitin pari erää enemmän.

Helenius ratkaisi EM-ottelun edukseen vasta päätöserässä, jossa oli selvästi vastustajaansa parempi ja otti näin ratkaisevat pisteet itselleen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.